Hei, minä olen Roosa. Olen shetlanninponi, kunnioitettavaan 28 vuoden ikään ehtinyt vanha lady. Moni teistä on varmasti nähnyt minut täällä Ylistarossa, Eläinten Vanhainkodissa, jossa nyt vietän eläkepäiviäni. Kerron teille hiukan pitkästä ja värikkäästä elämästäni. Olen tullut Suomeen Venäjältä. Joskus minua on kutsuttu nimellä Dumba, sanovat sen olevan virallinen nimeni. Elämäntyöni olen tehnyt sirkuksessa. Voi niitä aikoja. Olen aikamoinen maailmanmatkaaja. Kaikki ne kaupungit, joissa olen vieraillut, elämä sirkuksen mukana. Harjoitukset ja uudet temput. Ja ne aplodit…ne minä kuulen vieläkin joskus korvissani, kun ummistan silmäni ja muistelen elettyä elämääni. Ai että minä osasin hienoja temppuja! Osaan minä vieläkin, etenkin jos tiedossa on oikein mehevä makupala.
Jossain vaiheessa työni sirkuksessa päättyi. Tulin Suomeen ja sain perheen. Asuin siellä yhdessä toisen hevosen, Juulian kanssa. Vietimme yhdessä pitkän ajan ja meistä tuli sydänystävät. Ihmiset ovat kummallista sakkia. Omissa vaikeuksissaan he unohtavat joskus pitää huolta meistä eläimistä. Onneksi elämä kuljetti meidät tänne Pohjanmaan lakeuksille, Eläinten Vanhainkotiin. Täällä me saimme jälleen ruokaa ja huolenpitoa. Voi miten olimmekaan onnekkaita!
Kesä 2017 kului Eläinten Vanhainkodissa. Täällä Wanhalla Markilla sai kulkea vapaana pihalla. Vaeltaa omissa oloissaan ja näykkiä ruohotuppoja nurmelta. Juulia ei voinut kovin hyvin puhkurinsa vuoksi. Tiedättehän, se on sellainen hevosten sairaus. Astmaa vastaava keuhkosairaus. Juulia oli aitauksessa, mutta stressasi kovasti siitä, kun minä kuljin vapaana pihamaalla. En voinut olla pitkiä aikoja irti ulkona, koska Juulia tuli kovin levottomaksi, vaikka olisin ollut aivan siinä lähellä vain. Tuli talvi ja me muutimme Juulian kanssa ilmavaan pihattoon lähialueelle, koska siellä Juulia voi paremmin puhkurinsa vuoksi. Siellä oli muitakin hevosia ja
oltuamme siellä talven yli yhdessä, sovimme Juulian kanssa, että hän jäisi sinne, koska jatkuvasti muuttuvat olosuhteet eivät tekisi hyvää Juulian sairaudelle. Siellä Juulialla olisi seurana hevoset, joihin olimme talven aikana tutustuneet.
Minä tulin siis takaisin Wanhalle Markille kesällä 2018. Nyt pystyin kulkemaan pihalla vapaana niin pitkään kuin halusin. Kyllä minä kuljinkin, päivät pitkät vaelsin ulkona, söin ruohoa ja vietin oikein leppoisia vanhan rouvan päiviä! Liikunta tekee hyvää meille vanhoille ladyillekin, vahvistuin ja sain lihaksia kun olin ulkona, söin ja liikuin.
Kaikki varmasti muistamme miten lämmin kesä 2018 oli. Aurinko helli meitä pohjolan asukkeja oikein kunnolla! Se tarkoitti myös sitä, että pihan ruoho ei tahtonut kasvaa samaa tahtia kuin minä kävin sitä nyhtämässä. Vielä kun sitä oli jakamassa lampaatkin, eihän niitäkään voinut ilman jättää. Minä keksin ratkaisun tähän pulmaan! Naapuri! Meidän naapurilla, siinä hiekkatien toisella puolella, ei ollut yhtään eläintä. Ruoho rehotti pihalla valtoimenaan! Täytyyhän naapuria auttaa ja minä tein sen oikein mielelläni. Hipusuttelin muina naisina naapurin puolelle nyhtämään ruohoa sieltä. Ei naapuri siitä pahastuisi. Ei naapuri, mutta minun hoitajani. Ihmiset osaavat joskus olla itsepäisiä. Väitti etten voi mennä sinne naapuriin, siinä hiekkatiellä kun kulki kuulemma ihan oikeita autojakin. Minun mielestäni tässä tehtiin nyt kärpäsestä härkästä,
näkevät kai ne autoilijat nyt näin uljaan ilmestyksen siinä tiellä!
Minä olen muutenkin aika kekseliäs lady. Kyllä minä tiedän missä minun heinäpellettiaterioitani säilytetään. Hoitajalla on vielä hiukan oppimista minun välipaloistani, joudun usein käydä koputtelemassa tallin oveen ja muistuttamassa asiasta. Minun hampaat ovat jo vähän huonot ja heinäpelletit syön liotettuna.
Mutta tiedättekös mikä se on aivan ehdottomasti kesän kohokohta. Se on ne mutakylvyt! Sateen jälkeen on oikein ihana ottaa kunnon mutakerros pintaan. Kuuluuhan se nyt jokaisen itsestään huolehtivan ladyn rutiineihin! Tästäkin on tullut kyllä vähän sanomista. Että pitäisi kuulemma näin valkoisen turkin omaavan ponin hiukan hillitä piehtarointi intoaan. Pyh ja pah, mutahan suojaa kärpäisiltäkin kesällä! Kerran kesähelteellä ne pesivät minut, kun ei kuulemma enää mikään harja pystynyt irrottamaan hiekkaa ja likaa turkistani. Enkä tietenkään heti päässyt irti sen jälkeen, että olisi edes hetken hohtavan valkoinen poni.
Pitkä, kuuma kesä loppui aikanaan ja syksy saapui tänne Wanhalle Markillekin. Vihreä heinä loppui syksyn myötä ulkoa ja nyt olenkin viettänyt aikaani muiden hevosten kanssa samassa laumassa. Välillä olen Ruttu-aasin kaverina, siinä vasta oiva kaveri! Talveksi aion jäädä tänne Wanhalle Markille. Näin vanhoilla päivillä ei ole hyväksi enää jatkuvat muutokset ja paikanvaihdokset. Toista se oli silloin, kun kiersin sirkus-karavaanin mukana, mutta silloin olinkin nuori lady!